Vähän olisi ollut lämpöä nyt illalla. Toivon niin kovasti, ettei pärähdä tauti päälle: huomenna on kaksi tenttiä, ja pitäisi vielä lähteä matkustamaan kotopuolessa käymään. Kaikkea mukavaa aktiviteettia on suunnitteilla.

Taas sitä huomaa, että elämä voi olla niin raadollisen lyhyt. Viikon sisään on tullut tietooni kaksi kuolemantapausta, nuoret ihmiset lähteneet aivan liian aikaisin. Ei tuttuja, mutta silti nämä aina koskettavat.
Miten hirmuisen aukon voikaan jättää taakseen. Miksi vanhemman ihmisen tapaturmainen kuolema on helpompi käsitellä kuin nuoren?
Ihmisten sensaationhakuisuus on myös mietityttänyt viime päivinä. Sitä vaan etsii tragediaa, ja imee kaiken järkyttävän tiedon itseensä. Ne kamalimmat yksityiskohdat. Kun kuulee jonkun tehneen itsemurhan, ensimmäinen kysymys ei ole "Miksi?", vaan "Miten?".
Minä oon varmaan pahimmasta päästä. Uteliaisuuteni on niin rajatonta, että hävettää.
Onneksi olen edelleenkin ehkä anonyymi... Olenko? Paljasta itsesi, senkin häpeällinen vaklaaja!