Oikeinkirjoitus tökkii. Silmiä pyörityttää, nukuttaa. Uni.
Aika villiä. Joka toinen kirjain on huti, korjausnappulaa.

Olen lihonut kiloja. Hyi ällöö en ala. Ei sillä että se tässä konkurssissa tuntuisikaan, mutta olin niin ylpeä pudotetuista kiloistani ja vannoin, etten niitä koskaan huoli takaisin.
En huolikaan, liityin kuntosalisettiklubiin.

Hame ei mahdu päälle. Hyi ällöö tyhmä hame.
Kohta oon silti bodari ja pieksen teit kaikki. Kun vielä onnistuisi syömään taas samalla tavalla kuin ennen ulkomaanmatkaa, jolloin kaikki lähti lapasesta lähileipomon takia.

Hei! Jospa aloitankin huomenna vissydieetin?
...Tai sitten vain lopetan mässäilyn ja käyn nätisti salilla. Juon vettä! Joo, paljon vettä. Pitää varmaan käydä ostamassa urheiluharrastusta varten sellainen juomapullo, josta voi rennosti pirskauttaa vesipisaroita huulille ja rintakehälle. Heilauttaa hiuksia taaksepäin ja pyyhkäistä pieni ja sievä hikipisara sileältä ohimoltani.
Aah, musta tulisi hyvä pornoleffaurheilija, jos olisi kroppaa siihen touhuun.

Mulla on poikaystävä. Aika villiä, sanoin sen sanan eilen illalla päissäin ensimmäistä kertaa ääneen.
Hämmentävää. Lämmittävää. Samana iltana kun ystäväni N huitasi sellaiset kännipännit, että yritti apinanraivolla kusta kattilakaappiini, purki sen jälkeen lavuaarini ja istui ranskalaisiini.
Oikeesti. Käsitättekö, kuinka kauan ja millä volyymilla teille siitä miehestä vinguin? Järjettömän kauan. Paljon. Millä tunteen palolla ja sydänverellä ja kaikilla kliseillä, jotka vaan ikinä osaan keksiä.

Ja nyt se on mun. Mun poikaystävä, ajatelkaa.

Mä vaan aina saan kaiken minkä haluan. Ei se elämä sitten opettanutkaan mua ihan vielä.