Minä saan päästä yli sinusta. Mutta sinä et minusta, tiedätkö? Minusta ei vaan voi olla niin helppo päästä yli.
En minä halua sinua takaisin, mutta miksi silti vihlaisee kuulla, että sinulla on joku uusi? Näin muka pian?
Minäkään en halua ketään muuta. Tai ehkä haluan. Okei, oikeasti haluan. Mutta sinä et saa haluta.
Itketti pitkästä aikaa. Mietin, että haluanko oikeasti palata yhteen. Totesin, etten missään tapauksessa. Miksi silti tuntuu pahalta? Kuka osaisi selvittää tämän tunteen minulle, miksi toivon pelkkää huonoa teidän vasta-alkaneelle romanssillenne?

Lupasin itselleni, etten ikinä päivittäisi tätä kirjaa humalassa. On nimittäin ehkä säälittävintä ikinä kömpiä aamuyöllä kotiin baarista ja tulla tilittämään tuntojaan internettiin, jossa edes kukaan ei kuuntele.

"En tiedä, miten sanoisin tän sulle."
Oliko tuokin pakollinen. Tuohan tarkoittaa, että tiiät, että se sattuu minuun. No ainakin sen jälkeen, kun saatoin hiukkasen nyyhkyttää puhelimessa. Mie oon surkea, surkea. Osaisinpa olla välittämättä.
Miun piti voittaa, nyt pitää äkkiä hankkia joku mies. Mutta kun kukaan ei kiinnosta. Kaikki on ihan surkeita, mussuttavat vaan, kun oikeasti pitäisi viedä mukanaan ja saada unohtamaan kaikki entinen.

Olisiko tämä ehdolla sekavimman kirjoituksen awardseihin?

Ehkä menen nukkumaan. Silti nyyhkytyttää. Huomenna taas päivä uus, ja tämä tarkoittanee sitä, että toipumisprosessi on laitettava kokonaan käyntiin. Nyt.