Kotiuduin juuri lenkiltä. Ihmiset, kaunein kesä on tullut: Koivu tuoksui.

En äkkiä keksi parempaa tuoksua kuin koivu. Sateen jälkeen viileässä ilmassa se täyttää koko ilman, keuhkot, mut. Se tuoksuu saunavihdoilta, rantakallioilta, kesälomalta, kylmältä siideriltä. Se on raikas, kirpeä, omansa.

Oli muutenkin niin kaunista. Juoksin pitkin pikkuteitä, en nähnyt yhtäkään ihmistä. Oli hämärää, kosteaa ja vilpoista. Yö oli kuitenkin tytölle liikaa: pelkäsin puskissa vaanivia miehiä, Herra Benzin haamua ja tappajakoiria. Seuraavalla kerralla piski mukaan, vaikka eipä tuota mikään edellämainituista kavahtaisi.

Nyt on hyvä, nyt on turva, väsy ja raukeus. Ryömin peiton alle miettimään sitä, kuinka voisin valloittaa maailman.