Seuraavan tekstin kirjoitin pikkukirjaseeni 16.9., kun olin netin ulottumattomissa.

"Tänään on taas ollut itsetutkiskelun paikka. Kuluvan vuorokauden seitsemän ensimmäistä tuntia sisälsivät useita mitä oudompia tapahtumia, joiden ansioista nyt makaan lamaantuneena sohvalla, tietämättä mitä ajatella. Ja toisaalta tietäen varmemmin kuin hetkeen.

Muutama vuosi sitten tapasin pojan, jonka kanssa asiat loksahtelivat osittain paikoilleen kovin hyvin, osin taas olimme järkyttävä sotku. Aikanaan yritimme olla jotakin enemmän, mutta aika ja paikka olivat kovin väärät, ja tuloksena oli vain turhaa hässäkkää. Rikoimme toistemme lisäksi muitakin kaiken typerän säätömme kanssa. Missään ei ollut järkeä, vaikka toisaalta oli paljonkin.
Vaikka emme onnistuneetkaan, jostain omituisesta syystä emme ole silti sen tosiseikan toteamisen jälkeenkään osanneet aina pysyä erossa toisistamme. Siinä on joku ihmeellinen juttu, joka saa asiat lipsahtamaan viattomuuden rajan toiselle puolelle.

Eilen olin baarissa tämän semieksän kanssa. Ymmärrän kyllä, että etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena on keskinäinen kanssakäymisemme useimmiten leikkiä bensalla ja tulitikuilla. Kädet vyötäisillä, huulet nopeasti kaulalla, hiusten pörrötys, posken sipaisu, korvaan kuiskattu "Rakastan sua niin".
Silti asioiden kuuluu jäädä siihen. Se asuu avoliitossa. Mun ajatukset on täysin muualla. Mutta muutama tequila, ja mun huulet näköjään unohtaa sen. Etenkin kun se laittaa mut unohtamaan.
Kahdesti onnistuin työntämään sen pois, mutta kolmannella kerralla en enää muistanutkaan.
Fiksua toimintaa kertakaikkiaan, hukkua toisiinsa kantadiskon tanssilattialla. Yksikin väärä silmäpari, ja Semieksä olisi helvetinmoisissa vaikeuksissa.

Entä minä sitten? Oliko mulla oikeus tuollaiseen käytökseen?
Ei varmasti. Vaikka ehkä olikin. Mä en ainakaan miellä seurustelevani, joten pettäminen olisi kovinkin väärä ja kohtuuttoman voimakas sana.
Mutta mitä tuo oli? Ei kai mitään, mutta miksi mulla on silti huono omatunto? Johtuuko se Semieksän avovaimosta vaiko Ystäväpojasta?

Mitä mä ajattelisin, jos Ystäväpoika menisi nyt sähläämään jonkun toisen kanssa?
Musta tuntuisi ehkä vähän pahalta. Toisaalta, mä en tietäisi sitä. Mä en haluaisi tietää. Se ei vielä kuuluisi mulle, koska mulla ei olisi oikeutta kieltääkään.
Se ei tiedä, sillä ei ole oikeutta kieltää. Se ei tiedä. Eikä saa tietää. Turhaan.
Mutta tuntuisiko siitä edes pahalta? Ollaanko me niin alussa senkin mielestä, ettei sitä edes kiinnostaisi?

Mulla on paska olo. Miksen mä osannut taaskaan pysyä erossa siitä miehestä?
Miksi vuodesta toiseen sama urpoilu?
Jos musta ja Ystäväpojasta ikinä tulee mitään, mun on parasta olla varovainen tuon tapauksen kanssa.
Muuten luotan itseeni, arvostelukykyyni ja moraaliini hyvinkin pitkälti, mutta jos joku niitä pystyy horjuttamaan, on se juurikin Semieksä. Vittuku ahistaa.

Viime yönä puhuin myös Ystäväpojan kanssa kovin pitkään. Sitä ahdistaa ja pelottaa myös, mikä oli tosi helpottavaa kuulla. Toisaalta tänään olenkin sitten krapulaparanoi'issani kehitellyt sen ajatuksen, että se häviää just. Vaikka totesimmekin, että meistä tuntuu ihan samalta molemmista, enkä minä ole häviämässä minnekään, mutta...

Molemmilla on hyvä olla toisen kanssa, mutta sitten kun ollaan erillään, pyöritellään asioita liikaa. Sovimme, että statuksemme on "kattellaan", ja mennään hetki hetkeltä. Totutellaan tähän outoon ja pelottavaan tilanteeseen, joka kuitenkin toisaalta tuntuu tosi hyvältä.

Aamuyön puhuin puhelimessa vuorotellen Semieksän ja Ystäväpojan kanssa.

"Mihin sä karkasit täältä baarista?"
"Kotiin, ja niin pitäis mennä sunkin."

...

"Mutta silti mun on hyvä olla sun lähellä."
"Niin munkin sun."

...

"Anteeks siitä mitä tapahtui."
"Ei se mitään. Annetaan olla."
"Mutta mie tarkoitin kyllä sitä mitä tein."

...

"Välillä musta tuntuu, että tää on paras juttu ikinä, ja seuraavana hetkenä se on taas paskin päätös koskaan,"
"Mä tiiän mitä sä tarkoitat."

...

Aamuseitsemältä mä pääsin nukkumaan. Tänään mä olen ollut tämmöinen.

Jos mä nyt saisin valita, oisin Ystäväpojan lähellä. Tänään oon taas tajunnut sen, kuinka se onkaan hyvä. ja kuinka paljon haluan sitä. Ajattelematta yhtään sen pidemmälle, mä tarttisin sen just nyt niin kovin.
Ihon, lämmön, kosketuksen, rakkaan ihmisen."