En enää istu sohvalla. Makaan. Viinipullo on lähes tyhjänä kainalossani, puhaltelen sen suuta, mutten saa ääntä aikaiseksi. Blogaan, oikoluen kolmasti ja korjaan lähes jokaisen sanan. Laulan lauluja joiden sanoja en muista. Katson kattoa ja naurahdan hyväksyvästi. Tuumin, josko lähtisin baariin. Sääli on, että olen liian rumana kulkeakseni ulkona, ja liian päissäni tehdäkseni asialle mitään. Miksei siitä kuulu mitään. Vituttaa, että edes kiinnostaa. Kai sitä oikeasti haluaisi edes selityksen sille, kuinka sitä josta välittää voi tahallaan satuttaa.