Mun mieskriteerini ovat järjettömät. Eivät siis suinkaan mahdottomat toteuttaa, vaan lähinnä omituiset.
Kukaan ei oikein tuppaa ymmärtämään niitä.

Mie haluan, että mies on mies. Mieluiten vähän ruma-poika, karu, kuin liian nätti. Mieluummin kaliamahaa kuin pyykkilautaa. Hevimetallia ennemmin kuin Nrj-venytystä. Tupakkaa punttisalin sijaan. Laita minut ruotuun, mutta puhu kauniisti. Naura yhtä typerille jutuille kuin minäkin. Mies.

Toivottavasti mie en löydä tuollaista ihan heti. Mä jotenkin niin nautin tästä, kun meen ja tuun miten sattuu.
Mutta olisihan se hienoa käydä vaikka treffeillä. Ja semmosia.

Eilen olisi ehkä ollut poikia, mutta ei sitten kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Mie oon ihan mahdoton.
Kämppis sanoi, että kuolen yksinäisenä ja koirani syömänä.

Sitä odotellessa.