Nyt osaan jopa hetkittäin ajatella, että olkoonsa onnellinen sen vitun yyhoonsa kanssa.
Eli eipä olla juuri oltu E:n kanssa yhteyksissä. Hyvä niin. Alkaa väistyä taka-alalle mielessäni.
Tuleehan se aika vielä toki, että osaan jutella sille normaalisti, hymyillen kysyä, että miten heidän parisuhdeonnensa on säilynyt ja kiva kun kukoistaa.

Mutta nyt ei vielä ole sen aika. Soitin sille jostain syystä torstaina päissäni, koska se oli tavoitellut mua aiemmin. Eipäs kun minä sitä eka päivällä turhan jutun takia, mutta silti. Aikaa oli siis ollut välissä taas ainakin viikko, ehkä kaksi.
Puhelu päättyi siihen, että kyyneleet valuivat baarissa kuin iki-teinillä ikkään, kämppikseni M kuivasi kyyneleeni ja tarjosi tequilaa. Jossain vaiheessa meni filmi poikki. Haloo, en ikinä-ikinä ole juonut itteltäni muistia. Tulipa sekin koettua. Löysin kuitenkin itseni aamulla kotoani.

E sanoi mulle puhelimessa, että on viimeinkin ihana olla suhteessa, jossa sitä ei vaadita olemaan jotain muuta kuin se oikeasti on. Oikeassahan se on, vaikka olisi ehkä voinut sanoa sen jollain muulla tavalla, kun tietää, että tuo ehkä on hiukkasen arka paikka minulle. Mutta niin. Se, kuinka painostin sitä opiskelemaan ja kaikkea mahdollista oli sille liikaa, nyt se voi olla rehellisesti pk ja pikaruokalassa töissä. Tyttökin kun on teiniäiti, pk ja kaikkea mahdollista. Nojoo, minä luulin aina lähinnä kannustaneeni sitä ottamaan omat voimavarat käyttöön, hankkimaan kunnianhimoa, päätymään sinne, missä on oikeasti onnellinen.
Mutta tietenkin se on ollut painostusta. En minä haluaisi, että minun lasteni isä on mäkkärillä töissä kääntelemässä hampurilaisia. Minä pidän kouluttamattomia ihmisiä tyhminä. Kiitos ja Amen, näin se on.

Joten voin siis myöntää, että aivan varmasti katson alaspäin ihmisiä, joilla ei ole mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta, eivät ole tyytyväisiä elämäänsä/työhönsä mutta eivät vaan jaksa tehdä asialle mitään, kiroilevat kovaan ääneen, käyttävät kirjoittaessaan x-kirjainta kooässän sijaan, käyttävät verkkolippiksiä joissa on joku hulvattoman hauska läppä ja kuuntelevat Yötä silmät kiinni. Hyi.

Olen siis elitistinen runkkari. Ihan sama, nyt olen uudessa nousussa. Seuraava mieheni (jos sellaista ikinä enää löydän tahi haluan) on varmasti joko opiskelija tahi oppinut. En halua enää ikinä painostaa, koulutus on minulle tärkeää, joten päädymme siihen, että muita vaihtoehtoja ei ole.

Minua ei enää itketä, joka on hyvä asia. Elämäni on oikeastaan aika hienoa. Minä en tarvitse ketään.

...Valehtelin, kyllä tarvitsen, mutta en parisuhdetta.

...Ainakaan tänään.