Se oli mun luona viime viikonloppuna, oli kovin hyvä.
Antoi taas jotain varmuutta johonkin, jonka tietenkin hukkasin heti seuraavana päivänä lähdöstään. Mutta silti, hetken olivat taas lähes kaikki ahdistukset, pelot ja neuroosit tiessään. Sen lähellä vaan tuntuu niin oikealta, ettei jaksa stressata. Ja kun se on poissa, iskee mun kaikenkammoinen perusluonteeni päälle. Mutta ihan sama.

Ja nyt voisin olla minäkin sitä mieltä, että vaikka mikään ei ole vieläkään virallista tai varmaa tai mitään, niin nyt olisi jo väärin pussailla kenenkään muun kanssa. Ei sillä että se olisi ollut hyvä idea aiemminkaan, mutta nyt ei enää vaan voisi.

Jos meistä ikinä jotain tulee, niin lupaan tässä teille olla aina luottamuksen arvoinen. Se niin ansaitsee sen, ja vaikka olenkin ihmisenä mitä olen; usein ikävä, väärässä ja huono, niin tahiltein en sitä satuttaisi. En.